maanantai 7. tammikuuta 2013

Hyvää alkanutta vuotta kaikille

Niin on vuosi 2013 lähtenyt mukavasti käyntiin. Puikkojakin ole ahkerasti jo kilistellyt vaik vuosi on vasta aluillansa.  Ensin tuli tehtyä niihin omiin pipoon ne pidennykset. Pidennyt versioista tulikin 20 cm. Nyhten mukavasti lämmittää korviakin. Sitten sen jälkeen aloinki neulomaa sitä pipo numeroa 3 ja senkin sain ihan muutamassa päivässä valmiiksi. Sen pituudeksi tein 22cm. Pipon omistaja oli tyytyväinen uuteen pipoonsa. 


Heti kun olin pipon saanut neulottua, niin aloin tekemään niihin ekoihin neulomii kämmenikkäisiin korjausta, koska ne olivatte aivan liian suuret eikä niille ollut muilla käyttöä. Joten purin kokonaan ja neuloin pienemmäksi ja vähän erilaiseksi. Ja alla kuvaa niitä.


Eli ensin tässä on kuva vanhasta mallista 


Ja korjaus työn jälkeen


Nyt ovatte sopivat. Tein  tarkoituksella ihan perusmalliset, että varmasti tulen sitten pitämään niitä ja nyt  ne ovatte juurisemmoiset.