tiistai 31. joulukuuta 2013

Viel on muutama tunti vanhaa vuotta

Niin on taas kohta vuosi 2013 historiaa. Monta eri neule työtä saanukki tänä vuonna tehtyä ja haluakin tähän tehdä kolmen kärjen jotka ovat olleet erityisesti minulle sydäntä lähellä 

1: Villapaita 

Toi minulle uuden haasteen tehdä yhtenä kappaleena koko työ ja tehdä ihan ohjeesta alusta alkaen.  


Näitä oli ihana tehdä, kun neuoloessakin jo tuntui että tulevat lämmittämään jalkoja ja mikä parasta uusi malli minun ohje arkistooni.


Näissä sain kokeilla uudella tekniikalla tehdä lapaset. Eli nämä tuli neulottuu kahdella puikolla ja vähän soveltamalla mukaan Eila-mummun tossun ohjetta. Uudenlainen  kokemus oli tämäkin.

Ja kaikki muut mitä olen tänä vuonna kerennyt neuleet ovatte olleet mieleisiä ja tärkeitä töitä vaikka nyhten 3 läheisintä työtä kerroin. 

Toissa päivänä aloitin myös uuden neule-työn mutta valmistuminen tapahtuu vasta 2014 puolella, en ole nyt parii päivää neulonut ollenkaan. Mutta ainakin vuoden ensimmänen työ ompi jo tiedossa. :) 

Myös tahdon kertoa sen että työn jälki on koko ajan minulla kehittynyt mitä enemmän olen neulonut. Ja sehän vain saa hymyn huulille. :)